Teilikorpi

Meriitit

Luonnekuvaus

Sukutaulu ja -selvitys

i. Valvatti oli yksi niistä suomenhevosista, joiden kanssa ei koskaan ollut samanlaista päivää. Ailahteleva ori oli hyvinä päivinä laaturatsu, huonoina sen selkään ei kannattanut edes yrittää kiivetä. Tästä syystä se pääsi vasta kolmannella yrittämällä ratsukantakirjaan, eikä koskaan noussut erityisen suosituksi siitoshevoseksi. Pikkukisoja isommissa karkeloissa sitä ei nähty, ja ne muutamat tammanomistajat, jotka siitä olivat kiinnostuneita, käyttivät oria lähinnä sen suvun takia. Erisukuinen ori oli jo niin erisukuinen, että sen puskaratsuista koostuvasta suvusta ei ollut juuri kukaan kuullutkaan.

ii. Rosvokki oli puhdas vahinkovarsa, jonka olemassaolo huomattiin vasta siinä vaiheessa, kun sen emä ei sitkeästä laihduttamisesta huolimatta lähtenyt laihtumaan. Onneksi Rosvokin isäehdokkaat onnistuttiin rajaamaan lähinnä tuurilla yhteen, ja orista tuli ihan paperillinen suomenhevonen epämääräisen risteytyksen sijaan. Ei siitä tästä huolimatta seurakisojen ruusukehaita kummempaa tähteä tullut, ja sen orina pitämistä kritisoitiinkin useasti. Pari varsaa se tästä huolimatta sai, kaikkien hämmästykseksi muutama ihan nimikasvattajakin astutti tammansa orilla.

ie. Vanilla oli tuiki tavallinen harrasteratsu Pohjois-Pohjanmaalta. Koko perheen hevonen toimi lasten hoidokkina, perheen äidin aluetason kouluratsuna ja isän kärryhevosena. Pari varsaakin se pyöräytti maailmaan, lähinnä siksi, että omistajaperheen äiti halusi itselleen tulevaisuuden ratsun suosikkitammastaan. Ensimmäinen varsa oli ori, joka myytiin heti vieroituksen jälkeen, mutta toinen varsa oli tamma, joka jäi Vanillan omistajille kasvamaan. Vanillaa kuvaillessa ensimmäisenä mieleen tulivat kauniin liinakon suomifilmiin sopiva ulkonäkö sekä sen mutkaton ja pomminvarma luonne.

e. Kauhulokki sai osakseen naurunpurskahduksia nimensä osalta, mutta ei nimi hevosta pahentanut. Tamma oli aluetasolla vakisijoittuja metrisissä luokissa ja Helppo A -tasolla, ja näyttäytyipä se pariin kertaan kenttäradoillakin ja kokeili siipiään keskinkertaisella menestyksellä kansallisella tasolla. Tamma ei ollut se kaikista helppoluontoisin, vaan oikein tammamaisen kipakka ja hyvin omanarvontuntoinen tapaus. Kauhulokin selkään ei kovin moni muu sen omistajan lisäksi kivunnutkaan, sieltä tuli helposti alas. Siitostammana siitä paljastui kuitenkin helpompi tapaus, varsat selvästi rauhoittivat tamman luonnetta. Muutama sen varsoista päätyi ihan tuikitavallisiksi harrasteratsuiksi, mutta muutama pääsi valloittamaan isompiakin kilpakenttiä.

ei. Serlokki oli esteratsu henkeen ja vereen, energisestä orista ei kouluradoille ollut. Kantakirjaan pyrkiessä ongelmaksi muodostuikin se, miten ihmeessä rauhaton ori malttaisi ottaa koulukokeen rauhassa. Siitä päästiin kuitenkin läpi ja orin kasvattaja-omistaja Leena Heikkinen sai olla ylpeä ensimmäisestä kantakirjatusta omakasvatistaan. Esteillä ylittyivät helposti yli metriset radat, ja ori oli muutamaan kertaan aivan kärkikahinoissa suomenratsujen estemestaruuksissa. Siitokseen Serlokki siirtyi 15-vuotiaana ansiokkaan kilpauran jälkeen. Ori astui siirtojen lisäksi reilusti myös luomuna, ja monista sen varsoista tuli keskivertoa laadukkaampia harrasteratsuja.

ee. Hirmiinalla ei ollut elämässään oikein tarkoitusta. Tamma vietti kiertolaiselämää, eikä kaunisliikkeisestä tammasta ehtinyt koskaan tulla puskaratsua tasokkaampaa hevosta, vaikka sen liikkeitä ja rakennetta katsoessa näki, että Hirmiinalla olisi ollut kapasiteettia paljon pidemmälle. Vasta kymmenvuotiaana tamma sai loppuelämänsä kodin erään suomenhevoskasvattajan luota. Hieman ongelmaluontoinen, mutta kivasukuinen tamma päätyi siitoskäyttöön, saaden yhteensä viisi varsaa. Kuudennenkin kerran se astutettiin, mutta komplikaatiot aivan tiineyden loppuvaiheessa johtivat niin tamman kuin varsan kuolemaankin. Kovin montaa siitä polveutuvaa suomenhevosta ei nykypäivänä näe, vain muutama sen jälkeläisistä on jatkanut sukuaan.

© miivi

Jälkeläiset

Kilpailukalenteri

Päiväkirja