Kapeenvalkea
| Virallinen nimi: | Kapeenvalkea | Syntynyt, ikä: | 20.12.2017, 8v |
| Rek.nro: | VH18-018-0062 | Rotu: | Suomenpienhevonen |
| Säkäkorkeus, väri: | 147cm, punarautias | Sukupuoli | Tamma |
| Kasvattaja / tuoja: | E. Valkonen evm / Juulia (VRL-12454) | Omistaja: | Enni, VRL-09601 |
| Painotuslaji: | Yleispainotus | Koulutustaso: | Helppo A, 100cm, helppo, vaativa |
Meriitit
06.02.2018 myönnetty VIR MVA Ch arvonimi28.02.2018 Suomenhevosten kantakirjatilaisuus 82p, KTK-I (P-suunta)
Luonnekuvaus
Kapeenvalkea, tutummin Valma, on tallin ainoa pienhevoskokoinen tamma, mutta se ei taatusti jää muiden varjoon. Se on hiukan tammamainen ja hiukan itsepäinen, mutta suoritusvarma ratsu. Hoitotilanteissa se on aika mutkaton. Korvat painuvat herkästi niskaa vasten, kun tamma protestoi esimerkiksi suojien laittoa, vaikka siinäkään ei ollut edellisenä päivänä minkään valtakunnan ongelmaa, mutta siihen Valman mielenilmaukset pääasiassa jäävät. Taluttaessa tamma saattaa jokus seisahtua paikoilleen, mikäli suuntana on jokin muu kuin tarha, mutta hetken odottelun tai riittävän painokkaan käskyn jälkeen pikku hevosemme kulkee jälleen hyvillä mielin haluttuun kohteeseen.
Ratsastaessa Valma ei ehkä anna mitään ilmaiseksi, mutta lopputulos on yleisesti ottaen palkitseva. Tamma vaatii ehdottomasti ratsastajalta pehmeän käden, tai voi olla varma että yhteistyöhalukkuus loppuu siihen paikkaan ja tuloksena on kaikkea muuta kuin kaunista ja sulavaa liikettä. Kouluradalla tamman vahvuuksiin kuuluu ehdottomasti sen erinomainen laukka ja laukkatyöskentelyssä se on myös parhaimmillaan. Eniten petrattavaa tammalla on taivutuksissa, jotka saavat välillä sen hämmennyksiin. Mikäli tamma kuitenkin on hyvin kuulolla ja satulassa on kärsivällinen ratsastaja, niistäkin selvitään kunnialla.
Esteillä pienellä tammalla riittää kapasiteetti hienosti. Valman hyppytekniikka ei ole ehkä paras mahdollinen, mutta se on rohkea ja ennakkoluuloton hyppääjä. Kokemattomien ratsastajien hevonen se ei ole, sillä tamma tarvitsee tukea ja ohjausta pystyäkseen parhaimpaansa. Mikäli se pääsee hyppäämään oman päänsä mukaan, lähestyminen menee yleensä enemmän tai vähemmän pieleen. Valma luottaa paljon ratsastajaansa, eikä epäröi hypätä minkäänlaista rataestettä. Maastoesteillä tamma pärjää hyvin. Se etenee radalla yleensä hyvässä tahdissa, mutta saattaa jäädä epäröimään alashyppyjä. Mikäli ratsastaja on kuitenkin kartalla, ei hankaluuksia tule vastaan.
Kapeenvalkea on nuoresta asti ollut parhaimmillaan ajaessa. Sen kanssa voi huoletta lähteä pienelle kärryttelylenkille tai treenaamaan tarkkuuskoetta. Tamma on kevyt ja miellyttävä ajettava ja tekee nöyrästi sen mitä pyydetään. Parhaimmilaan se on koulu- ja tarkkuuskokeissa, mutta ei se huono maratonosuudellakaan ole.
Sukutaulu ja -selvitys
|
i. Sudenhetki evm sph, 144cm, rt |
ii. Ketunkelmi evm sh, 151cm, vprt |
iii. evm |
| iie. evm | ||
| ie. Vaapukka evm sph, 145cm, rn |
iei. evm | |
| iee. evm | ||
| e. Ohrasalama evm sph, 147cm, tprt |
ei. Kalevantuli evm sph, 146cm, trt |
eii. evm |
| eie. evm | ||
| ee. Selina evm sh, 153cm, vprt |
eei. evm | |
| eee. evm |
i. Sudenhetkeä oli vaikea ottaa tosissaan kilparadoilla. Pieni ja pyöreä pienhevosori kuitenkin oli ihan vakavasti otettava vastus isommillekin hevosille Helppo A -tasolla, ja kilpailipa ori valjakkoajossakin. Sudenhetki ei ollut pienestä koostaan huolimatta mikään helppo hevonen, eikä hyvä kilpailumenestys tehnyt siitä hyvää ratsastettavaa. Sen kanssa joutui tekemään oikeasti töitä ja pitämään sen tiukassa kurissa, että vauhdikas ja vaativa ponikokoinen hevonen ei lähtenyt sooloilemaan omiaan. Nuorena ori oli kantakirjattu II-palkinnolla, mutta jalostuslautakunnan kokouksen päätökseksi sen omistajilla oli käsissään ensimmäisen palkinnon kantakirjaori. Tästä aukeni pienen orin siitosura, se ehti saada 49 jälkeläistä ennen menehtymistään tapaturmaisesti ratsastusonnettomuudessa. Sudenhetken jälkeläisistä moni on perinyt sen hankalanpuoleisen luonteen, mutta samalla sen hyvän suorituskyvyn kilparadoilla.
ii. Ketunkelmi ei koskaan tullut kovin tunnetuksi kilparadoilla, eikä oria koskaan ratsupuolelle saatu kantakirjattua useista yrityksistä huolimatta - sitä ei vain ollut tarpeeksi hyvin koulutettu selviämään kantakirjauksessa vaadittavista koulukiemuroistaan. Kivat liikkeet ja nätti hyppytekniikka orilta löytyivät, eikä se mikään huonorakenteinenkaan ollut, mutta se ei ollut taitava ratsu. Jos se olisi joskus päässyt ammattilaisen käsiin, siitä olisi voinut sellainen tulla, mutta amatööriomistajallaan ei. Luonteeltaankaan ori ei ollut täysi kymppi, mutta napakalla käsittelyllä ihan kiva. Sen jalostuskäyttö jäi vähän mysteeriksi, tai oikeastaan se, miksi Ketunkelmi ylipäätään pidettiin orina. Muutama orinomistajan tuttu sitä tammoilleen käytti, mutta neljä jälkeläistä ei ollut syy pitää oria orina. Yhdestä sen jälkeläisistä tosin paljastui laadukas kilparatsu, mutta todellisuudessa Ketunkelmin sanottiin olevan ori siksi, että sen omistajan mielestä oli coolia omistaa ori. Hormonit päätyivätkin Ketunkelmin kohtaloksi - eräs kaunis kevätpäivä se riistäytyi omistajansa käsistä juoksuttaessa ja lähti suoraan kentän lankkuaidan läpi tammatarhojen suuntaan. Paha vain, että nämä lankut koituivat orin kohtaloksi niiden lävistäessä sen - Ketunkelmin elämä päättyi hätälopetukseen tallinpitäjän metsästäjämiehen toimesta.
ie. Vaapukka oli nätti ruunikko, vaan ei mikään mestariratsu. Hyväluontoinen tamma oli harrastelijan omistuksessa, se kilpaili Helppo B / 80 cm -tasolla satunnaisesti ja nautti kärrylenkeistä. Ei sillä olisi ollut liikettä yhtään enempää, eikä siitä rakenteenkaan puolesta olisi voinut mitään huippusuorittajaa tulla, ruunikko saattoi olla kaunis, mutta se ei tehnyt siitä rakennekukkasta. Pari varsaa siitä tehtiin, omistaja totesi varsottamisen olevan hyvä keino saada elämään aikaa myös omien lasten hankinnalle. Toinen näistä varsoista jäi saman omistajan omistukseen, toinen myytiin eteenpäin. Tämä orivarsa myytiin pilkkahintaan, joka jäi harmittamaan omistajaa - siitä paljastui myöhemmin laadukas ratsu. Vaapukka toimii yhä omistajansa nuoremman hevosen, oman varsansa seurahevosena, lähes kolmekymppinen teräsmummo on hyvässä kunnoksa ikäisekseen ja nauttii rauhallisesta metsässä samoilusta omistajansa kanssa.
e. Ohrasalama tuli laadukkaasta kenttähevossuvusta, ja kenttähevosta siitä tehtiinkin varsasta asti, kun suvusta löytyi useampia suomenhevosten kenttämestareita, ei tammalla ollut muita uravaihtoehtoja. Tälle tielle tamma jäi elämänsä ensimmäiseksi yhdeksitoista vuodeksi. Pidempäänkin suorittajaluontoinen tamma olisi mielellään kenttäkilpailuja kiertänyt, mutta hankosidevamma romutti tämän unelman. Vamma ei onneksi ollut vakava, ja siitä toivuttuaan tammasta olisi pitänyt olla vielä aktiiviseen käyttöön. Ohrasalaman omistaja ajatteli käyttää tämän ajan hyödyksi, jos tammasta varsaa halusi, täytyisi se tehdä nyt eikä yhtään myöhemmin. Näin tehtiinkin, tamma saatiin kantavaksi pienhevosori Sudenhetkestä. Niin tämän varsan kuin Ohrasalaman tarina meinasi päättyä surullisesti, kilpailuhenkinen tamma ei meinannut pärjätä lyhyillä talutuslenkeillä ja tarhaamisella. Jännevamman paraneminen otti useaan vaiheeseen takapakkia, ja vain vähän ennen varsan syntymää tamma sai viimeisen tuomionsa: "Ei siitä enää käyttöön ole, tuo viime karkaaminen rikkoi jalan lopullisesti.” Tamma lopetettiin vain muutama kuukausi varsan syntymisen jälkeen, kun varsa oli pikaisesti vieroitettu emästään. Suorittajaluontoinen tamma ei olisi kestänyt oloneuvoksen elämää, kuten oltiin saatu nähdä.
ei. Kalevantuli oli vauhdikas esteratsu, joka starttasi muutamaan kertaan kentässä. Kilttiluontoinen ori oli täydellinen junioriratsu, sen omistaja oli alun perin ostanut sen itselleen, muta ori päätyi kilpailemaan tämän kaksospoikien kanssa. Vauhdikkaat ja rämäpäiset nuoret pääsivät orin kanssa pitkälle, sen pidemmälle ei olisi suomenpienhevosen kanssa voinut päästä. Metriä kansallisella tasolla hypännyt ori päätyi omistajansa poikien siirryttyä hevosiin siitoskäyttöön, orin omistajan elämäntilanne ei mahdollistanut samantasoista kilpailemista, jota sen pojat olivat tämän kanssa tehneet. Siitoksessa ori olikin - tai oikeastaan on yhä - aikamoinen ässä, sen jälkeläisiä löytyy lajin kuin lajin parista ja 26-vuotias ori astuu yhä aktiivisesti tammoja.
ee. Selina teki ensin komean uran kenttäratsastuksen parissa, jonka jälkeen siirtyi vielä useamman varsan ajaksi siitokseen. Tamma voitti kahdeksanvuotiaana suomenhevosten kenttämestaruuden, oli yhdenksänvuotiaana kolmas, ja kymmenenvuotiaana, viimeisenä kilpakautenaan, oli taas ensimmäinen. Samana kymmenvuotiskautenaan se myös astutettiin, ja 11-vuotiaana syntyi tamman ensimmäinen varsa. Jos tamma oli loistanut kilparadoilla, oli se myös mahtava emätamma. Sitä huolehtivaisempaa ja lempeämpää emää sai etsiä. Ihmisen tamma päästi varsojensa lähelle mielellään, kunhan myös se sai rapsutuksia yhtä paljoin kuin varsansa, mutta muiden hevosten suhteen se oli hyvin suojeleva. Neljä varsaa saanut tamma lopetettiin 17-vuotiaana akuutin, täysin yllättäen keskellä kesää puhjenneen kaviokuumeen seurauksena, mutta taitavan kenttätamman taru jäi elämään sen varsoihin.
© Miivi
Jälkeläiset
| t. Vähäpellon Vaherma | 21.01.2018 | i. Hallaonni | om. Vähäpelto |
| o. Jätkänkynttilä | 09.11.2020 | i. Tukkijätkä | Haltiasalo, VRL-13283 |
Kilpailukalenteri
31.01.2018 - NJ - Turmeltaja - BIS1, MVA-SERT, pt. VP
| KRJ-kouluratsastus - 40 sijoitusta joista 10 voittoa |
|
|
|
| ERJ-esteratsastus - 40 sijoitusta, joista 15 voittoa |
|
|
|
| KERJ-kenttäratsastus - 40 sijoitusta, joista 10 voittoa |
|
|
|
| VVJ-valjakkoajo - 40 sijoitusta, joista seitsemän voittoa |
|
|
|
Päiväkirja
Ryhmäestevalmennus, valmentajana VP
"Kuten me kaikki tiedetään, ei se itse esteen ylittäminen ole hankalaa. Hankalaa on siellä esteiden välissä, koska ei me aina ihan tiedetä, mitä ja miksi me tehtäisiin sitä estettä lähestyessä. Kliseistä kun se onkin, on se perusratsastus esteratsastuksen suola - ei me päästä niitä puikkoja millään puhtaasti yli, jos meillä ei ole hevoset takaosansa päällä ja noin muutoinkin kuulolla, eli voitte ehkä arvata, mitä tänään treenataan.” höpötin kentän keskellä samalla, kun ratsukot kävelivät pitkin ohjin. "Ottakaa vain ohjat käteen, ja ruvetaan samantien hommiin. Tehdään pitkillä sivuilla ravissa siksak-kuviolla pohkeenväistöä ja kun pääsette lyhyen sivun keskelle, nostakaa laukka, tehkää pääty-ympyrä kavaletti ylittäen ja sitten taas raviin ja toiselle pitkälle sivulle pohkeenväistöä uudelleen.”
Ratsukot tekivät työtä käskettynä ja suorittivat alkuverryttelyä melko tasaisesti. Alkuun Sonjalla sekä Ennillä hevosineen oli hieman pullikointia pohkeenväistössä, mutta tasaisen ratsastuksen ja selkeämpien apujen myötä myös Gode että Valma tyytyivät kohtaloonsa ja alkoivat polkemaan takajalkoja vatsan alle. Pierrellä sekä Poksulla puolestaan homma tuntui luistavan hyvässä yhteisymmärryksestä alusta saakka; väistöt sekä siirtymät laukkaan että laukasta raviin olivat helpon ja mutkattoman näköisiä.
Kun ratsuja oli saatu viritelty melko tehokkaasti pohkeen eteen ja ne alkoivat hiljalleen kantamaan itseään paremmin, lähdimme ratsastamaan kukin vuorollaan pitkälle sivulle sijoitettua suhteutettua esteväliä, joka koostui kahdesta pystystä ja yhdestä okserista. Alkuun ratsukot pääsivät hyppäämään tehtävää noin 70cm korkeudella omalla ratalaukallaan, mutta hiljalleen esteitä nostettiin kohti metriä ja laukkaa alettiin säätelemään sekä lyhyemmäksi, että pidemmäksi. Kun ratsastajat muistivat nousta esteen jälkeen itse pystyyn eivätkä jääneet vähän jokainen vuorollaan maakaamaan hevosen kaulan päälle, myös vaikeampi tehtävä - ensimmäinen väli pidennettynä ja toinen väli lyhennettynä - onnistui melko mutkattomasti. Ja hyvä niin, sillä hevosen lyhentäminen pidentämisen jälkeen on kaikista hankalimpaa usein sekä itse hevoselle, että myöskin ratsastajalle. "Jes, sehän alkoi sujumaan jo ihan kiitettävästi. Ottakaa vain kaikki hetkeksi käyntiin, niin lähdetään sitten hyppäämään pientä rataa.” tuumin, ja lähdin mittaamaan jalan vielä suhteutettujen välien pituuksia.
Päivän rata tarjosi meille hyvin monenlaista tehtävää; kääntämistä sekä suoraan ratsastamista, lyhentämistä ja pidentämistä, hyppäämistä tavanomaisella suoralla linjalla että vinoon sekä muutamia erikoisesteitä kuten venyvyyttä vaativa trippeli sekä rohkeutta vaativa vesimatto, joka oli vihdoin saanut vettä päälleen. Kun ratsukot valmistautuivat päivän agendaan, kerroin heille viime hetken tärpit - radalla täytyy muistaa pitää ajatus kasassa ja oikeasti ratsastaa siellä esteiden välissä, sillä muuten esteet tulisivat liian nopeasti vastaan.
Sonjalla ja Godella sekä Ennillä ja Valmalla oli läpi valmennustunnin hyvin samantyyppiset ongelmat - hevoset etenivät mielellään vähän pitkänä pötkönä eikä oikein halunnut nousta takajalkojensa päälle, jonka vuoksi hevoset tekivät useita etujalan virheitä esteille, joiden lähestyminen olisi vaatinut pientä kokoamista. Heti, kun Sonja ja Enni sai ratsastettua hevosiaan kokonaisuudessaan paremmassa paketissa, etujalan virheet jäivät unholaan ja tekemiseen löytyi upea tekemisen meininki. Pierre ja Poksu puolestaan tekivät hommia tasaisen varmasti; hevonen oli jatkuvasti ratsastajansa kuulolla ja se sekä lyhensi että pidensi laukkaansa tarpeen mukaan. Alkuun vesimatto oli orille pienoinen mörkö, mutta Pierre osasi ensimmäisen stopin jälkeen ratsastaa hevostaan kannustavasti sekä estettä ennen sekä myös esteen jälkeen. Näin vedestä saatiin myös Poksulle positiivinen kokemus!
Kaikenkaikkiaan valmennus sujui oikeastaan yllättävän hyvin - ratsastajilla oli hyvin samankaltaisia tyyppivirheitä, mutta jokainen tytöistä kuunteli annetut ohjeet ja korjasi tekemistään ohjeiden mukaan. Vaikka päivän tehtävät eivät olleet helpoimmasta päästä, saatiin kaikille erittäin hyviä pätkiä ja onnistumisen riemua!